1 Viimeksi muokannut viherbonsai (13.03.2016 21:18:43)

Aihe: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Bonsai on tarkoitettu katseltavaksi, joten sisäpuiden sulkeminen kosteuden säilyttävään kaappiin siirtää ne pois silmistä. Akvaario on heti astetta parempi, jonka sijoittaminen keskeiselle paikalle muiden asukkaiden mieltymykset huomioiden voi olla... hankalaa. Asuntoa hallitsevan sisustuselementin sijoittaminen on haaste. Tarvitaan lisää sisustajan silmää hiveleviä valaisin- ja kasvatusratkaisuja. Vielä parempi, jos ne eivät ole kiinteitä vaan on järjesteltävissä tiloihin monella tapaa. Kun puut ovat päivittäin nähtävillä, niin niiden arvostuksen nousee... ja se himoittu akvaariotankkikaan ei välttämättä ole niin huono ratkaisu.

Strategiaan kuuluu, että kompromisseja joutuu tekemään optimaalisissa kasvatusolosuhteissa. Ilman kosteus saattaa olla kuiva sisäilma, valoa ei välttämättä saa aivan senttien etäisyydelle, sinipuna- ja kylmä valonsävy ovat ehdoton nou-nou. Jotkut lajit ovat kokeiluun parempia; itse kokeilen podocarpuksella, joka pärjää kuivassa ilmassa. Floodlight ei tule toimimaan kun puuta ei saa kiinni valoon, joten keskitetyn valon spottilamppu saattaa olla ainoa vaihtoehto. 2700-4000K ovat sopivimmat valonsävyt silmälle.

Sopivaa ei helpolla saa valmiina, joten käsitöitä pääsee tekemään. Vähintäänkin pääsee tuunaamaan; esimerkiksi lyhtyä. Lyhty on hyvä lähtökohta, jos haluaa ilmankosteus-ongelman ratkaista. Lähdin kuitenkin ensimmäisenä miettimään miten saisin kasvin ja kasvivaloja vapaasti tilaan. Kiinteä alasvaloratkaisu tilan yleisvaloksi ja puulle on ollut pidempään mielessä, mutta 50cm päähän tuleva puu tarvitsee tosi kapean spotin keilan ja reilusti tehoja eli ei ihan helposti ratkaistava. Tällä välin paskartelin kuitenkin ylösvalospotit jotka saa riittävän lähelle.

https://farm6.staticflickr.com/5812/23345134805_20e30e6d0b_z.jpg

https://farm6.staticflickr.com/5663/22718023573_7c6a4ed9d5_z.jpg

Lisää kuvia:
https://flic.kr/s/aHskmyAxPt

Nämä ovat tammea, eli kestävät hieman osumaa ja voi petsata mihin sävyyn haluaa tai maalata. Lxkxs on 100mmx135mmx135mm. Metallikiinnike on Massiven alasvalojen 50mm halkaisijan standardispoteille sopivat. Kantana on GU10, eikä erillistä muuntajaa tarvita - suoraan töpseliin kiinni. Saatan myöhemmin vaihtaa mr16/gu53+muuntaja-settiin jos haluan lisätehoa. Nyt käytössä Brillight 4w spotit 320lm 45-astekulmalla, mutta esim 10w 650lm mr16-kannalla olisi mahdollinen. Ja LED-tekniikka paranee koko ajan ja lisää tehoa tulee koko ajan.

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

2

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Hyvä kirjotus ja nuo alhaaltapäin tulevat valot on tosi hyvännäköset! Saa hienoa valon ja varjon leikkiä tommosilla. Mä postaan kans kuvia kunhan ledit tulee ja pääsen toista lyhtyä rakentaa smile

3 Viimeksi muokannut viherbonsai (13.03.2016 21:24:02)

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Pitkään olen etsinyt sopivaa lyhtyä, josta tekisi minikasvihuonetta. Yli 4 vuotta, kunnes kilahti 1kk sitten: teenpä itse. Uppasin kuvia edellä olevaan kansioon, tässä yksi:

https://farm1.staticflickr.com/757/23674754595_792bf320d4_z.jpg

https://farm1.staticflickr.com/751/23566197082_c2fcb328b5_z.jpg

Lisää kuveja:
https://flic.kr/p/BUsVmN

Tarkoitus oli saada mahdollisimman hyvin tilaan räätälöity setti, jossa sen olemassaolo on itsestään selvää. Paikaksi valikoitui kodinhoitopöydän kulma, johon mahtui 29x33x47cm (sxlxk) setti. Ylä- ja alakehikko on tammilaudasta, lamellilla liitetty, 9cm korkea jotta isommatkin spotit saa mahtumaan. Alumiiniprofiili on halpaa ns törmäysprofiilia jota käytetään mm peileissä. Lasi on 4mm reunahiottua ikkunalasia. Yläosan spotit on lasilla eristetty muusta kokonaisuudesta, kuvassa näkyvät ruuvit on että spotit on vähän irti lasista ja jäähdytys ilma kiertäviä paremmin. 8 kpl 4W GU10-kannan 45-astekulma kylmänvalkoisia valoja, jotka antavat n. 50000 luxia muutaman sentin päässä, 28000 Luxia alemman kehikon yläreunassa.

Wife approval factor (WAF) oli .85: on se ihan hieno, mutta vie (taas) pöytätasotilaa.

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

4

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Se on todella hieno. Itse olen kumista tehnyt vähän niin kuin laatikon niittaamalla  niittikoneella. Kiva nähdä mihin kosteus asettuu ja mitä ligu tykkää tuosta paikasta. Loistareiden alla en ole koskaan saanut ligua kehittymään, noilla valoilla luulisi lehden pienenevän. .

5

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Hienon näköinen on. Onko tuossa pohjaa ollenkaan, vai makaako se suoraan tuossa tason päällä? Mites hyvin lasi luistaa tuossa alumiiniprofiilissa, eikös siinä liukuovi ole?

Mutta eihän noista lyhdyistä noin tarkkaan tilaan löydä ikinä sopivaa.

"It is art for art's sake." - S. Holmes

6 Viimeksi muokannut viherbonsai (13.12.2015 21:54:03)

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Spotit tuottaa lämpöä ihan mukavasti, ilmaraosta huolimatta kaapin alahyllyn tavarat lämpiää kädenlämpöisiksi.Kaappiin tulee sisälle lämpöä lasista huolimatta; ruuvien kohdalta tosi kuuma. Mitähän voisi ruuvien tilalla kokeilla?

Ligu tykkäsi aluksi ja tuotti reilusti kosteutta, mutta nyt kuivahti ja tiputti lehdet. Maa-aines on kuitenkin edelleen kostea. Outoa?

Siinä on muovilevy ruuvattuna pohjassa ja kumi silikonilla siinä kiinni. Lasilevy luistaa, kun siellä urassa on pehmeästä muovista tehty suikale. Sille on joku oikea nimikin, jota en muista.

Jätin kumin vielä irti reunoista, saatan kokeilla ylösvaloja sisäreunoille jos sopiva ledi-ratkaisu löytyy. Kiitoksia Jan kumista; tuo allaskumi on kyllä ihan paras.

Kokonaisuudelle tuli hintaa n. 100eur, josta puolet tuli laseista. Lasien hinta olisi ollut parikymppiä, jos olisin ottanut normaalihionnan reunoihin. Lasitus-silikoni 8eur. 250cm profiilia 13eur. Puumateriaalia oli valmiina, mutta varmaan jonkun reilun kympin maksoi. Allaskumi ystävähintaan. Vastaavan pystyy tekemään puoli-ilmaisesta puusta, ilman aluprofiilia ~50eur materiaalihintaan ja varmaan halvemmallakin.

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

7 Viimeksi muokannut JanTam (14.12.2015 14:28:10)

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Outoa tosiaan. Olisiko lämmöt nousseet liikaa? Mikä siellä on lämpötila?

Ehkä yläosaan pitäisi saada parempi ilmankierto?

8 Viimeksi muokannut viherbonsai (14.12.2015 15:18:00)

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Pitää vaan laittaa tuohon hyllylle tavaraa, joka ei välitä lämmöstä. Kiertoa sinne saisi tuulettimella, kun ilmarako on vain tuollainen 1 cm. Etulasi auki sain IR-mittarilla 35-astetta, missä on n. 5 asteen mittavirhe (pöytälevy 27-astetta). Spottien erottavalla lasilla mittarilukema 55-astetta. Kuumaa?

edit: samat lämmöt myös etulasi kiinni.

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

9

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Mittasin lyhdystäni, jossa tosin vain 15W valoa, ja Carmonasta sain enimmillään 30 astetta. Se on aivan latvassa, muuten lämpötila on noin 26. Ledit ovat 65-70 astetta, mutta se ei näytä haittaavan. Ylä- ja alaosan välisessä levyssä on muutama sentin reikä, jotta ilma vaihtuu yläosassa. Samalla alaosakin tuulettuu.

Uudessa pömpelivirityksessäni asiat eivät ole yhtä hyvin, ylimmässä kerroksessa lämpöä on yli 30 astetta. Ilmankos araukaria voi huonosti, se pitää viileästä. Hyvä että tuli mitattua :-/. Pitää järjestää kunnollinen tuuletus tuonne. Sinänsä hassua, tehoja ei ole paljonkaan enemmän kuin aikaisemmin loistareilla, mutta niin vain nämä "viileät" ledit tahtovat paistaa kasvit.

10

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

GU10-lampuista 2 on nyt kuollut, vierekkäiset. Olisiko lämmöt tehneet tehtävänsä...

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

11 Viimeksi muokannut viherbonsai (13.03.2016 19:01:59)

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Jahah. Sain tuossa valmiiksi taas yhden "Iisakin kirkko" talvivalaistus-projektin, sopivasti kevääksi... No tämä lähti liikkeelle siitä, että olen todella miettynyt pitkään ja tasaseen miten saisi puita estradille. Hoksasin, että mikäpä sen parempi kuin tuo taso keittiön ja olohuoneen välissä, johon olin aiemmin väkertänyt 4*1W led-spottiviritelmän. Eli miltei heti kun olin saanut sen valmiiksi, rupesin suunnittelemaan uutta. Tuossa on siis päällä ylälaatikosto, jonka alle tein tammesta rungon, johon spotit upotettiin. Spotteja pystyy suuntaamaan kuten aiemmassa ylösvalo-boksissa.

Spottien etäisyys latvaan on lyhyimmillään vajaa 500mm, joten olen valinnut hyvin kapean 15D-keilan led-spotit. Nämä ovat mallia Philips Masterled 10W mr16-kantainen ja lumeneita irtoaa sellainen 650lm. Mittasin latvasta 17 000 luxia; spotit eivät osoita aivan samaan kohtaan mutta ihan hyvä niin. Tässä on kuitenkin optimioloista tingitty, joten tämä on ihan ok. Spotteja ei tahdo Suomesta saada, joten ebay tms ulkomaan nettikauppa on hyvä. Spotit on myös ns retrofit-mallia, eli ne on tarkoitettu suoraan asennettaviksi halogeenilamppujen tilalle. Normaali LED-ohjain (driver) ei siis välttämättä toimi. Näin kävi myös minulla 65W Meanwell-driverillä, joka yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta. Taivuin lopulta valaisinasiantuntijan puoleen Nokian Sähkötaloon, mistä sainkin hyvää palvelua. Setti toimii nyt hyvin ja sain myös erillisen langattoman himmentimen, jolla tarvittaessa voi ihmisiä häiritsevää valotehoa säätää. Toistaiseksi ei ole tarvinnut, setti paahtaa täysillä. Lampuissa on myös oma aktiivinen jäähdytys eli oma tuuletin, mutta ainakaan tuossa keittiön jääkaapin vieressä ääntä ei huomaa.

Uskaltaisin sanoa, että tässä on paljon woittoa. Puu on nyt aivan kaiken keskipisteessä; sisustuselementtinä, jonka ohi ei kulje huomaamatta. Lisärinä tässä on se, että perheenjäsenet ovat alkaneet suhtautua suopeammin koko harrastukseen.

Sivusta:
https://farm2.staticflickr.com/1462/25636005392_1cdbb9ea2e_z.jpg
Keittiön puolelta kuvattuna:
https://farm2.staticflickr.com/1621/25661905871_575732ca89_z.jpg

Puu on Podocarpus Macrophyllus, joka pärjää himmeämmälläkin valolla ja sietää kuivaa sisäilmaa; juuri tarkoituksella valittu. Oheisessa kuvassa on puun latvaan tullut kasvu 2 viikossa, mitä setin alla viettänyt. Aiemmassa ylösvaloissa kasvua tuli vain alaoksiin, tässä huomattavasti vähemmän.
https://farm2.staticflickr.com/1623/25756270925_30d911bacd_z.jpg

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

12

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

No tämähän on näyttävä systeemi. Ja näyttää podo viihtyvän. Pystysikö ylösvalot vielä virittämään tuohon?

Valon intensiteetti on sellaista loisteputkitasoa, mutta ulkonäöllisesti tuo on kyllä ihan huippu. Ei ihme että muutkin tykkää. Puussakin on itua, sillä varmasti oma merkityksensä.

Nyt on muuten se kaikkein vaikein aika sisäpuiden kannalta, jotka eivät ole suljetussa systeemissä. Sikälikin hieno juttu. Minut yllättää täysin, että podo viihtyy noin hyvin. Sehän on kuitenkin havu, jonkin sortin puolitrooppinen marjakuusi käsittääkseni?

13 Viimeksi muokannut viherbonsai (14.03.2016 12:42:46)

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Pannaas vielä kuva tuosta rungosta, jos vaikka joku (toivottavasti) innostuisi myös tekemään. Perus-Bauhausin tammiliimapuulevyä, joka ei ole kallista. Siihen vaan vähän korotusta reunoille, että lamppujen kannat mahtuvat. https://farm2.staticflickr.com/1522/25149072894_18b5f5d170_z.jpg

Podocarpus ei ehkä kuitenkaan ole neulaspuu. Lehdet vaan on niin kapeat ja kovat. Niiden mitta vaihtelee kymmenestä sentistä muutamaan, riippuen valon intensiteetistä. Minulla tietysti ne on pidemmät.

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

14

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

Wikin mielestä on havupuu, vaikka toki lehdet ovatkin enemmän lehden kuin neulasen näköisiä.

Noissa lampuissa kun on aktiivinen tuuletus, mistä ilma menee sisää ja mistä se tulee ulos?

15

Vs: Silmää miellyttävät kasvivalot ja kasvatusratkaisut

https://farm6.staticflickr.com/5712/22021719535_8c2fa3d110_z.jpg

Tuosta ehkä näkee. Tuuletin imee ilman sisään reunoilta ja puhaltaa ulos keskeltä. Philipsillä on malleja, joissa tuuletin imee ilman myös kannasta. Lämmin ilma sekoittuu nopeasti huoneilmaan, mutta suljettuu systeemiin en tätä laittaisi.