1

Aihe: Hovipojan puita

Laitanpa tässä pitkästä aikaa vähän kuvia kasvateistani. Puissa ei sinänsä ole mitään näkemistä eivätkä ne ole mitenkään upeita eivätkä edes hienoja, mutta ei niiden tässä vaiheessa tarvitsekaan, kasvatus on monien kohdalla vielä ihan alussa.

Pelkkä turve on ilmeisesti turhan ravinteikasta männylle, neulaset kasvoivat liki kymmensenttisiksi. Mänty kasvaa maassa nyt muutaman vuoden, että vähän vankistuu.
Mänty

Toinen vaahteroistani, joista joskus olen jotain maininnut. Vielä alkukeväällä niitä oli kolme, mutta yksi kuoli. Ikää tällä vaahteralla on yksi vuosi.
Vaahtera

Tästä tyrnistä en osaa sanoa oikein mitään. Tämä tulee mitä ilmeisimmin olemaan puun katselukulma.
Tyrni

Haapametsän tekele, jonka kerkesin jo istuttaa ennen kuin luin jostain, ettei haapa sovellu lainkaan bonsaiksi. Tämä on sikäli vääränlainen, että se ei ole tippaakaan kolmion muotoinen, kuten bonsaimetsän kuuluisi olla. Lisään tähän pari puuta ensi keväänä, mikäli tämä selviää talven yli.
Haapametsä

Serbiankuusen taimi, josta myös olen joskus jotain maininnut. Innostui jostain hämärään jääneestä syystä kasvattamaan tänä kesänä kahdet kynttilät. Tämäkin on istutettu maahan.
Serbiankuusi
Lähikuva tuplakynttilöistä. Sinisellä merkitty "Vanha vuosikasvu" kasvoi alkukesästä, punaisella merkitty "Uusi vuosikasvu" kasvaa parhaillaan.
Vuosikasvut

Lupasin mammuttipetäjänidätyskeskustelussa laittaa kuvia taimistani, ja tässä ne nyt sitten ovat. En moittisi ainakaan hidaskasvuiseksi, tuo isoinkin on tänä keväänä itänyt ja jo seitsemäs oksa tulossa.
Mammuttipetäjät

Lopuksi vielä pari koivua jotka ehkä kaivan maasta ruukkuihin ensi keväänä:
Koivu1
Tyvi
Koivu2
Tyvi

Ensimmäisen koivun tausta mustavalkoinen koska sitä oli vaikea erottaa pajupuskaa vasten.

Ja nyt antaa tulla lunta tupaan ja jäitä porstuaan. big_smile

2

Vs: Hovipojan puita

Hei Hovipoika, tosi hienoja ja terveennäköisiä pikkupuita! Tykkään kovasti varsinkin tuosta haapametsästä! Olen itsekin haaveillut kokeilevani kasvattaa luonnontaimista bonsaita, mutta toistaiseksi olen vielä harjoitellut valmiilla trooppisilla mallsailla. Ovatko nuo siemenistä vai valmiista taimista kasvatettuja?

3

Vs: Hovipojan puita

Mänty ja haavat ovat metsästä kerättyjä luonnontaimia, tyrni on juuresta noussut taimi, jonka keräsin kotipihan tyrnin juurelta, serbiankuusen sain kun osallistuin viime vuoden maatalousnäyttelyssä johonkin epämääräiseen arvontaan ja vaahteran keräsin sirkkalehtisenä taimena, joten olen kasvattanut sen "melkein siemenestä". big_smile

4

Vs: Hovipojan puita

Voisinpa vähän kertoa noiden puiden nykytilanteesta.

Tuo tyrni pääsi talven aikana kuolemaan joten siitä ei nyt sitten sen enempää, mutta sellainen maku siitä jäi lajina suuhun, etten ainakaan ihan pian lähde uudestaan yrittämään.
Haapametsä kyllä selvisi talvesta ilman mitään vaurioita, mutta tulin siihen tulokseen etten jaksa sen kanssa väkertää, joten heitin mokoman menemään.

Mänty ja serbiankuusi asustelevat edelleen maassa ja voivat ihan hyvin.
Vaahtera on kasvanut kovasti, itse asiassa niitä on nykyään kaksikin. Toinen oli viettänyt aikaansa maassa, koska en juuri luottanut välillä sen tulevaisuuteen kun sitä olivat jänikset käyneet latvomassa, mutta tänä keväänä sitten nostin senkin ruukkuun.
Mammuttipetäjät ovat myöskin hyvävoimaisia ja kasvaneet kovasti, vaikka alkukesällä näyttivätkin hieman aneemisilta.
Keväällä nostin ruukkuun myös maassa pari vuotta kasvaneen tervalepän, josta on täällä joskus joku kuva ollutkin näkyvissä.

Kuvia tulee jahka olen kyllin viitseliäs niitä ottaakseni. smile

5

Vs: Hovipojan puita

Kiva kuulla puiden kuulumisia! Mutta että menit heittämään hienon haapametsän pois... sad

Odotellaan innolla uusia kuvia!