76 Viimeksi muokannut Hyypio (20.10.2007 14:58:17)

Vs: Keitäs täällä?

Täysi-ikäinen bonsaiharrastaja Joensuusta.
Tällä hetkellä kasvattelen reilu vuosi sitten istutettuja sitruunan siemeniä, homma etenee tasaista tahtia. Eilen innostuin ostamaan Serissan malsaiksi, kun kukkatalossa oli -50%. Pääsköön koristamaan remontoitua huonettani.
Bonsaiharrastus alkoi hetken mielijohteesta, ja kaverin kanssa innostuttiin istuttamaan jo mainitut siemenet multaan varsin huokeista S-kaupan sitruunoista. Ensimmäisenä toivo meinasi loppua, kun mullan pinnalle ei ilmestynyt mitään moneen viikkoon, mutta lopulta esiin työntyi reilu kymmenkunta potraa vartta. Lamppu vaan tulille, ja hyvin selvisivät talven yli. Nyt kesällä tein oikeastaan virheen sijoittaessani ruukut kasvihuoneeseen, paikkaan johon ei valo oikein loistavasti käynyt. Kasvu jäi suhteessa vähäiseksi verrattaessa tuttavani sitruunoihin. No, virheistä oppii.
Harrastuksiin kuuluu myös Punttisali, Pokeri, Oluet sekä Golf.

77

Vs: Keitäs täällä?

Moi ajattelin tänne nyt kirjoittaa kun ei muutakaan tekemistä ollut. Eli, olen kohta 20 v. täyttävä miespuolinen henkilö ja tällä foorumilla olen jo muutaman kuukauden pyörinyt, vaikken hirveästi ole kirjoitellutkaan. Bonsai-innostus alkoi viime kesän alusta kun sain ylioppilaslahjaksi Ficus microcarpa -bonsain. Hoitelin sitä aluksi koko kesän ja syksyllä alkoi sitten kerääntyä hieman enemmän kasvistoa. Tällä hetkellä kokoelmassa on siis: Oliivi, rahapuu, limoviikuna, myrtti, carmona mirchophylla, portulacaria afra ja podocarpus (pistokas). Ja tietysti se varjoviikuna. En ole tähän mennessä päässyt tekemään mitään uudelleenistutusta kummempaa, mutta kunhan kevät koittaa niin pääsee sitten vähän muihinkin hommiin. wink

78

Vs: Keitäs täällä?

Morjens,
Tässä olis 30+ mies pohjanmaalta, harrastanut bonsaita toistakymmentä vuotta, valitettavasti en yhtäjaksoisesti. Aloitin harrastamaan bonsaita joskus 80-luvulla nuorenamiehenä kun ensimmäinen bonsaibuumi iski tänne Pohjanmaalle. Valitettavasti nämä bonsait ovat aikoja sitten kuolleet pois erilaisten tapahtumien johdosta, varsinkin muutot ovat bonsaille myrkkyä. Nyt 10 vuotta bonsaita harrastamatta olen sitten aloittanut harrastuksen uudestaan. Olen valitettavasti unohtanut kaiken nyt vuosien mittaan mitä silloin joskus nuorempana näistä opin. Että nollasta taas alotetaan ja tällä kertaa ei ole kiire muuttamaan mihinkään...

Eiköhän tämä näistä halvoista B. Ficuksista ja chilien siemenistä taas lähde käyntiin. big_smile

/m

79

Vs: Keitäs täällä?

Ite oon n. 15v tennis pelaaja  (36 p16:ssa)( big_smile ) ja harrastanut bonsaita vuoden. nyt jo n. 5 bonsaita ja muutama marketta. Lukenu kirjoja ja netti on ollut lähteenä. noh, eipä kai muuta tässä kerrottavaa.

80

Vs: Keitäs täällä?

Termos,
Olen töissä Espoon Bauhausin puutarhaosastolla, tosin vastuualueena ovat puutarhan koneet ja laitteet.
Bonsaita olen yrittänyt kasvatella viimeeksi joskus '90-luvun alkupuolella huonolla menestyksellä.
Nyt kuitenkin raahasin (pelastin roskikselta) töistä pari kassillista bonsai-ruukkuja kotiin ja ajattelin
yrittää uudelleen smile

Teen sivutoimisesti myös erilaisia pihakiveys ym remonttihommia.
Oma pieni takapiha on yritetty tehdä japanilaishenkiseen tyyliin -> http://treshotdogs.kuvat.fi/kuvat/Arvopiha.com/img9.jpg

81

Vs: Keitäs täällä?

Kirjoitankin ensimmäisen viestini tänne esittelyketjuun...

Elikkäs terve vain kaikille.
Olen 92-vuonna syntynyt rääpäle jota on jo kauan kiinnostanut japanilainen kulttuuri ja siitä syystä myös bonsait. Olen pari kertaa yrittänyt varsin huonolla menestyksellä kasvattaa bonsaita, mutta tempaukseni ovat joka kerralla kariutuneet huolimattomuuteni tai mämmikouraisuuteni takia.
Noh, tarkoitus olisi yrittää uudestaan - ja vieläpä onnistua.

Jos hyvin käy, saan huomenna ensimmäisen "valmisbonsaini". Jos saan sen, laittelen siitä kuvia tänne mitä pikimmiten. Tällä kertaa en aio tappaa pikkupuuta vain sen takia, etten tiedä mikä laji on kyseessä...

Koshou shoushou, shio shoushou, shouyu shoushou...

82

Vs: Keitäs täällä?

No jospa siirtyisin aktiivimoodiin minäkin...

...eli olen täältä jo jonkin aikaa haeskellut vanhoista keskusteluista tietoja, ideoita ja inspiraatiota ja tuo tunnuskin tuli tehtyä jo hetki sitten, mutta en ole osaa ottanut jutusteluihin vielä.

36-vuotiaana ilmeisesti tämän yhteisön senioriosastoa olen ja majapaikka on täällä Helsingin japanilaisimmassa kaupunginosassa, ihan kirsikkapuiston ja puutarhan naapurissa.

Ruukkupuut alkoivat kiinnostaa joskus viime kesänä ja nyt on sitten tullut keräiltyä tietämystä niin netistä, kuin kirjoistakin. Välineistöäkin on hankittu, varmaan monen mielestä turhankin reteästi alkavaa harrastusta varten, mutta kun itse jotenkin asennoidun siten, että se tekeminen on vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin lopputulos, niin halusin sitten asianmukaisia välineitä - kaiken lisäksi siinä vaan on jotain mystistä fiilistä, kun rullaa auki nahkaisen käärön, josta paljastuu ihan oikeita japanilaisia työkaluja, ovathan ne suorastaan kauniita ihan esineinä. Ja kestävätkin ne varmaan kauemmin kuin minä itse, joten...

En ole niinkään kiinnostunut kaikista klassisina pidetyistä lajeista ja malleista, vaan niin aihioina, kuin muotoinakin kiehtoo lähinnä kotimaisesta luonnosta löytyvät. Ensimmäinen (harjoittelu)projekti onkin ihan kotimainen vaahtera, jonka nostin ruukkuun viime syksynä ja eilen ilokseni totesin, että on se ruukutuksesta ja talvetuksesta ilmeisestikin selvinnyt; silmut ovat turpoamassa. Lisäksi ikkunalaudoilla majailee muutama aikanaan ihan ravinnoksi käytetyn hedelmän siemenestä alkunsa saanut verigreippi ja paria vanhaa chilinrevohkaa on myös ajatus muokata esteettisesti miellyttävään suuntaan.

Not an ordinary koi - ei mikään tavallinen karppi!

83 Viimeksi muokannut johnny (05.04.2008 17:36:31)

Vs: Keitäs täällä?

Hyvää kevättä kaikille! Talvi teki tehtävänsä ja tappoi bonsaini, mutta nyt tuli hommattua úusi malsai stockalta. Tarkoituksena olisi taas tauon jälkeen aktiivisesti lukea sivuja.

84

Vs: Keitäs täällä?

Tervehdys vaan kaikille tasapuolisesti.

Ajattelin tulla tänne esittäytymään, kun nyt sain nimimerkkinikin rekisteröityä. Foorumia on siis tullut lueskeltua aina silloin tällöin ja nyt vihdoin sain aikaiseksi hommata ensimmäisen bonsainikin, kiinnostusta on ollut pidempään. 23-vuotias avoliitossa asusteleva miekkonen olen ja Helsingistä.

Ihan tuollainen mallsai tarttui Bauhausista mukaan, kiinanjalava tuo pienen salapoliisintyön perusteella tietääkseni on. Jotain kuvaa voisin jossain vaiheessa laittaa. Varmaan voisi jotain vinkkiäkin tarvita, mitä tuolle kannattaisi tehdä / kannattaisiko mitään tällä hetkellä. Kiinnostaisi myös napata luonnosta joku taimi. Vaahteraa olin ajatellut, mutta antsan sivuilla sanottiin, että sen lehtiä on vaikea saada pieniksi ja lehden varsikin on niin pitkä, ettei kovin pientä bonsaita helposti saa aikaiseksi. Eipä ole oikein tilaa kovin suurelle puutarhalle meidän parvekkeella. Paju kuulostaa mielenkiintoiselta lähinnä kovan kasvunsa takia. Onko kukaan kokeillut "palmikointia" (?) muutamalla ohuehkolla pajulla?

Lisäksi löytyy rahapuu, joka on ollut tyttöystävällä jo noin 3½ vuotta. Hän ei ole sitä oikein kastellut ja se on ollut aamu-/päiväauringossa ikkunalla. Yleensä parin viikon välein hän on sitten sen muistanut ja hukuttanut veteen. Edelleen on hengissä ja olen sitä nyt yhteen muutettuamme yrittänyt hieman elvyttää. Nyt useimmat lehdet näyttävätkin jo vihreiltä ja keltaiset ovat pudonneet.

Hups, tulipas vuodatus. smile

85

Vs: Keitäs täällä?

Morjensta.

Täällä ois 11 vuotias tyttö, joka harrastaa bonsaiden kasvattamista... Olen harrastanut tätä 2008 keväästä asti, eli en kauhean kauan. Minulla on vasta 2 bonsaita. Asuskelen täällä Hämeenlinnassa, ja toinen bonsiani on ostettu Pirilän-kukkatalosta. smile

Lol.

86 Viimeksi muokannut Scinaya (13.08.2008 14:41:41)

Vs: Keitäs täällä?

Hi vaan! Olen 17-vuotias tyttö pikkutuppulasta nimeltä Vääksy. Oon hankkinu ekat bonsait (tai taimet) ihan vasta tässä nelisen viikkoo sitte. smile
Mun taimet on luonnossa kasvaneet kolme mäntyä.

Kuulema haastavaa luonnontaimesta kasvattaa, mutta mulla onkin tapana yrittää vaikeimman kautta.

--or do we live only once?

87

Vs: Keitäs täällä?

Moi kaikki
Olen 26v puutarhuriopiskelija ja kiinnostukseni bonsaiden kasvatukseen tulee tilanpuutteesta mutta myös kaipuusta takaisin maaseudulle luonnon välittömään läheisyyteen ja luonnon läsnäolo kaupunkiympäristössä. Varsinainen kiinnostuksen kohde sisällä on pienoispuutarhojen rakentaminen ja kaikenlaisten kasvien kasvattelu. Ulkona viherrakentaminen, maanviljely, arborsculpture ja japanilaistyylinen puutarha jota aloitimme rakentamaan keväällä. Avovaimolla on kohta 10 vuotias Ficus microcarpa joka tuli taloon syntymäpäivälahjana ja sitä ollaan hoidettu ja ihmetelty, joten senkin takia kiinnostus heräsi.

Ensimmäiset luonnosta poimitut männyntaimet muotoilin tänään kun ne selvisivät talvesta yllättävän hyvin mutta alkukesän kuivuuksista ja lomailusta hieman vähemmän hyvin joten päätin tiedonjanoisena rekisteröityä.

Perinteitä kunnioittamatta, lähinnä fiilispohjalta noiden kanssa puuhailen.

88

Vs: Keitäs täällä?

Hei kaikille!

Olen turunseudulta 30+ vuotias neitonen joka ahkerasti lueskellut tätä palstaa. Ostin kesällä valmispuun, likusterin, jota yritän pitää hengissä. Osti sellaisen oikeastaan isoäidilleni lahjaksi ja samalla mukaan tarttui minullekin, jospa taas koittais. Minulla oli noin viisi vuotta sitten ensimmäiset kaksi samantapaista pikkupuuta jotka taisin tappaa kuivuudella. Nyt koitan petrata, innostusta on myös talon myötä tullut puutarhanhoitoon. On siellä ulkona muuten yksi mänty- ja tarhakatajabonsaikin joten intoa on.

-Kaikki muu on turhaa paitsi puutarhanhoito -

89

Vs: Keitäs täällä?

heips...
olen 13 vuotias vanha käpy tuolta yhestä paikasta smile . bonsai harrastuksen aloitin tämän kesän loppupuolella siten että löysin jostain kaukaa pienen kuusen taimen ja ajattelin '' voiku söötti! kasvatan sen ruukussa'' ja sitten löytyi myös myös sieltä kaukaa pieni mäntykin ja nyppäsin senkin. mutta ne kuoli ja sitten löysin junaradan varresta vähän isomman männyn taimen ja ajattelin '' voiku söötti! kasvatan sen ruukussa'' ja sitten keräsin toisenkin männyn ja vielä kuusen (melko myöhäiseen ajankohtaan) mutta ei niistäkään mitään tullut. tällä hetkellä omistan 19 granaattiomenan taimea jotka on talviunilla (toivottavasti selviävät) ja pitää varmaan joskus kasvattaa lisääkin että voin toteuttaa ilkeät suunnitelmani roll .

lisäksi omistan seuraavanlaisia kasveja :
granaattiomenat , lehtitupsusta kasvatettu ananias ja kolme kaktusta kahta eri sorttia.

90

Vs: Keitäs täällä?

Tervehdys.
Kaiketi esittely on paikallaan, eli olen lähemmäs kolmekymppinen insinöörismies pääkaupunkiseudulta. Kävin Bauhausissa etsimässä tuuma-koon pultteja, joita en löytänyt. Käteen tarttui jotain melkein yhtä hyödyllistä, eli nuutuneen näköinen Ligustrum. Kävi sääliksi kyseistä raukkaa ja ostin sen.
En löytänyt sopivaa isompaa ruukkua, joten ostin ruukun takia Plantagenin poistohyllystä kuolemaa odottavan (siltä se ainakin vaikutti / vaikuttaa) kasvin, joka myytiin Carmona Retusa nimellä. Ostin sillekin isomman ruukun. Eli kahdella puulla lähetään kokeilemaan. Jotain vaihtelua tietokoneille ja muille koneille.

\,,/.><.\,,/

91

Vs: Keitäs täällä?

postHippie kirjoitti:

.
En löytänyt sopivaa isompaa ruukkua, joten ostin ruukun takia Plantagenin poistohyllystä kuolemaa odottavan (siltä se ainakin vaikutti / vaikuttaa) kasvin, joka myytiin Carmona Retusa nimellä.

Tervetuloa. Ota kuitenkin selville mikä kasvisi on, Carmona microphylla tai Ficus retusa. Jos se voi huonosti niin veikkaan Carmona... Fikukset ovat melko sitkeät tapaukset smile

92

Vs: Keitäs täällä?

Joo, pitänee yrittää saada se laji selville. Itsekin hieman ihmetellyt miksi Carmona Retusaa ei löydy netistä... Jotenkin vaan oletti, että jos kasvissa roikkuvassa lapussa lukee "Carmona Retus", niin kyseinen kasvi voisi olla Carmona Retus -lajinen (",)

\,,/.><.\,,/

93

Vs: Keitäs täällä?

Olen 14vuotias poika. Olen kiinnostunut kasveista 5 vuotta sitten. ensimmäinen kasvini oli jokin bonsai jonka ostin viherlandiasta jyväskylästä. Se eli pari kuukautta. Nyt olen hankkinut pieniä fiicuksen taimia ja alan kasvattaa niistä bonsaita.

94

Vs: Keitäs täällä?

Tervehdys! Ensimmäistä viestiäni rustaan, ja ajattelin vähän oikein esitellä itseäni. Ikää 43v, harrastanut olen bonsaita jotain 13-14 vuotta. Harrastus muuttui aika lailla 6 vuotta sitten, kun muutimme rivitaloon. Siihen asti olin kasvattanut kotimaisia puita erittäin paahteisella parvekkeella, talvehditus siirtolapuutarhapalstalla. Ja autottomalla kuljetukset sujuivat lastenvaunuilla. Siinä oli vastaantulijoiden ilmeissä katsomista, kun puita näin ulkoilutin smile. Aloitin fiikuksista, mutta ne eivät kyllä enää niin innosta.

Bonsai-istutuksia on suunnilleen 60-70 nyt, poislukien pistokkaat ja muut sellaiset. Varsinaisesti bonsaiksi voisi luokitella ehkä puolet, loput ovat virityksiä joista ehkä joskus jotain tulee. Olen päätynyt pitämään aika suurta määrää kasveja suhteessa tiloihini, koska hävikki on hirmuinen smile. Vasta ehkä pari vuotta on kasveista alkanut jäädä suurempi osa henkiin. Olen myös yrittänyt opetella olemaan liikaa suunnittelematta uusien puiden kanssa, ennen kuin ne ovat olleet pari vuotta ruukussa ja henkiinjäänti alkaa tuntua todennäköiseltä.

95

Vs: Keitäs täällä?

Moi! Mä oon 13-vuotias ja mulla on tällä hetkellä vasta 1 kunnon bonsai, ja sekin on mallsai, nimittäin carmona microphylla. Muita taimia: Pihlaja, jossa kaksi runkoa, outo italialainen männyntaimi, vaahtera, kuusi, ja kiinanpunapuita itämässä. Alotin tän harrastuksen noin 3 viikkoa sitten, kun ostin Plantagenista carmonan. En siis vielä ole mikään hyvä tässä, vaikka puita on jo kertyny... smile

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää.

- Kiinalainen sananlasku

96 Viimeksi muokannut Majere (17.09.2009 14:58:39)

Vs: Keitäs täällä?

Terve. Olen 18 kesää nähnyt ja pari kesää bonsaiden kanssa puuhastellu ja joskus vähä huonolla menestyksellä. Nyt omistan vain yhden carmonan ja sen kanssa pärjään vähän aikaa. Sitte vois hommata sille kaverin. Asun Oulussa ja käyn koulussa. Viimene vuosi lukiossa. cool

Se elää sittenkin

97 Viimeksi muokannut wscale (17.09.2009 10:55:41)

Vs: Keitäs täällä?

Pitäis varmaan minunkin esittäytyä.. Olen 28 vuotias tuore bonsai harrastaja. Bonsaista kiinnostuin jo ollessani 14 vuotias ja asuessani Suomessa. Kuitenkin vasta kun muutin pari kesää sitten tänne Etelä-Ruotsiin niin itse harrastus sai kunnon buustin. Täällä kun ihmiset ovat vähän enemmän "kasvihulluja". Vastapäisen talon pihaakin koristaa Japanin kirsikkapuut jotka kesällä on niin satumaisen kauniita, että ihan henki salpaantuu niitä katsellessa.

Tällähetkellä omistan yhden Ficus Ginseng:in, Ficus Natasha:n ja pari Juniperia sekä Japanin verilehtivaahteran ja laaja katras viikuksien pistokkaita. Myös asunnosta löytyy laaja kokoelma itsevalmistettuja kasviterraarioita (tai mini ekosysteemejä), palmuja, pari ananasta, Aloe Vera jne.

98

Vs: Keitäs täällä?

Oi voi, muutimme kesän alussa omakotitaloon Evitskogiin ja sain terassille 15 kpl erilaisia "pelastettuja" bonsaita työpaikaltani. Suurimmat yksilöt olivat hintaluokkaa +120 euroa ja voivat loistavasti koko kesän.. Syksyn tullessa toi kasvit sisätiloihin ja jokainen tiputti lehtensä ja siirtyivät ruukuistaan kompostiin. Ainoastaan kaksi havubonsaita on hengissä ja molemmat ovat vieläkin etuoven vieressä ulkona.

99

Vs: Keitäs täällä?

Heissulivei! Täällä kirjoittelee kakskymppinen tytteli Karkkilasta. Kasvit ovat kiinnostaneet aina ja vasta viime vuosina olen kiinnostunut bonsaista. Huonekasveja taitaa reilusti yli 100 olla, joista vain yksi on bonsai (Ulmus parvifolia)... Joitakin huonekasveja olen kattellut hieman "sillä silmänä", että jos kokeilisi, mutta koitan ensin pärjätä tämän yhden kanssa. Onhan sitä jo 2 bonsaita tapettu ja ties kui monta huonekasvia. Onneksi virheistään oppii smile

100

Vs: Keitäs täällä?

olen koulu ikäinen ja kiinnostuin bonsaista pari vuotta siitten en omista vielä yhtään bonsaita