1

Aihe: Bonsain kouliuuttaminen

Joo, sitrushedelmien siemenien taimia voidaan kouluttaa siten, että samaan kasviin tulee eri hedelmiä. Esimerkiksi sitruunoita ja appelsiineja. On aika tarkkaa työtä mutta ennen kasvukautta liitetään toisesta puusta oksa ja tämä oksa alkaa tuottamaan hedelmiä , jotka ovat samasta puusta kuin oksan alkuperäinen puu. Onnistuu myös bonsailla, normaali tapa puutarhan hoidossa. Bonsaipuu on näyttävän ja erikoisen näköinen, kun samassa puussa on sitruuna ja appelsiinihedelmiä samaan aikaan.

2

Vs: Bonsain kouliuuttaminen

Tätä harrastetaan paljon suomessa omenapuille. Samassa puussa voi kasvaa jopa 15 eri lajikkeen oksia joista saa erimakuisia omenia. Tätä menetelmää kutsutaan oksien varttamiseksi. Varttaminen on hauska tapa kokeilla saada aikaan myös esimerkiksi hedelmillä ja vihanneksilla. Esimerkiksi jos Humulus lupulus (Humala) ja Cannabis sativa (Hamppu) vartetaan yhteen sillälailla että humalan latvaan liitetään hampun latva niin uusista lehdistä tulee humalan ja hampun risteytyksiä ja huumaavia aineita ei enään tämän jälkeen ilmaannu. Suomessa on tehty varttamistutkimus jossa tomaatti vartettiin perunaan, en muista tekikö se sitten sekä perunoita että tomaatteja... en usko mutta on tämä mahdollista. Olisi kiva itse varttaa jokin kahden eri lajin risteytys josta kasvaisi ns hybridi ja koittaa pitää se hengissä mahdollisimman pitkään. Jos tässä onnistuu niin voit olla varma että se kasvi tulee olemaan uniikkikappale joita ei ole montaa suomessa tai edes maailmalla. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Suosittelen kokeilemaan kaikenlaisia varttamisyrityrityksiä sillä lopputulos voi olla todella mielekiintoinen kun kaksi eri lajia on sekottunut 50/50 suhteella toisiinsa. Sitten vielä semmonen että jos esimerkiksi tyrniuroksia on enemmän kuin naaraita ja haluat saada enemmän naaraita voi uroksen kääntää naaraaksi varttamalla naaraan latvaosan urokseen. Kokeilkaa ihmiset ja jos onnistutte niin lisäilkää kuvia!!

3

Vs: Bonsain kouliuuttaminen

joonast kirjoitti:

Suomessa on tehty varttamistutkimus jossa tomaatti vartettiin perunaan, en muista tekikö se sitten sekä perunoita että tomaatteja... en usko mutta on tämä mahdollista.

http://www.turkulainen.fi/artikkeli/265 … -tomaattia