1

Aihe: Bonsain syvin olemus

Tulipa tässä vastaan tilanne, joka pakotti miettimään bonsaiharrastuksen filosofis-elämänkatsomuksellista ulottuvuutta uudelleen. Omalla kohdallani harrastuksessa kiehtoo puun kehitysprosessin hitaus ja pitkäjänteisyys. Vähemmän mukavana puolena on epäonnistuminen ja puun kuoleminen, josta ylipääseminen on myös osa harrastusta. Minä puhuisin Sisusta, joku toinen 'zenistä'.

Kun juttelee muiden harrastajien kanssa, niin huomaa harrastuksen monipuolisuuden uudella tavalla. Erilaiset näkemykset ovat kiinnostavia, etenkin silloin kun huomaa niissä olevan samoista asioista kyse kuin omallakin kohdalla.

Homma kääntyy entistä jännemmäksi kun aletaan liikkua elämänkatsomuksellisissa ulottuvuuksissa. Itse olen hyvin käytännönläheinen harrastaja, mutta minusta on tärkeää pyrkimys arvostaa muiden tapoja harrastaa vaikka ne minulle vierailta tuntuisivatkin. Sama koskee myös bonsai-harrastuksen henkistä puolta painottavaa harrastustapaa, josta olen itse hyvin kaukana. En halua olla fundamentalisti ja ajatella olevan vain 1 oikea tapa toimia, vaan erilaiset tavat ovat rikkaus joista voi loputtomasti oppia uutta.

Ehkei kotimaiset harrastajat kovin pitkälle mene näissä pohdinnoissa, vähän samaan tapaan kuin saunomiskokemusta ei lähdetä selittelemään; sen arvon ymmärtää luonnostaan. Samasta syystä Bonsai tuntuisi sopivan kansanluonteeseen; näillä leveysasteilla on totuttu tarvitsemaan sitkeyttä. Ja Bonsai vaatii sitä. Ja etenkin tässä ilmastossa. Vähän kuin haastaisi itseään satasen löylyissä vaikka tietää 80:nkin riitävän. Sitä mukavammalta vaan lumessa kieriskely sitten tuntuu!

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...