1

Aihe: Carmona ja kellastuvat lehdet

Olen tässä nyt pitemmän aikaa pähkäilyt mistä johtuu Carmonalla ylenpalttinen lehtien kellastuminen. Carmona kyllä kasvaa jonkin verran ja kukkii kokoajan. Mutta varsinkin vanhemmat lehdet kellastuvat ja puu on suorastaan sairaan näköinen. Eikä sille kyseisessä kuosissa mitään muotoiluoperaatioita viitsi aloittaa. Carmona kasvaa tällä hetkellä kasvatusteltassa keinovalojen alla. Ilmankosteus ja valon määrä on riittävä, joten siitä homma ei ole kiinni.

Kirjallisuuden mukaan Carmonan lehtien kellastuminen johtuu liiasta märkyydestä/kastelusta. Olen koittanut välillä kastella enemmän ja välillä vähemmän, eikä tällä tunnu olevan mitään vaikutusta. Minulla oli aiemmin kivellä kasvava Carmona https://www.flickr.com/photos/41918465@ … 9/sizes/o/ , eikä mitään vastaavia ongelmia sen kanssa ollut. Aloin sitten miettimään mikä on muuttunut.

Olen nyt siihen päätelmään nyt päätynyt, että ongelma on juuriston kanssa. Tuo kivi-Carmona kasvoi jopa ylisuuressa ruukussa lehtimassaan nähden. Maa-aines oli sihtaamatonta kissanhiekkaa ja kookoskuitua. Istutin sen joka vuosi ja ruukku oli aina täynnä juuria. Carmona kasvoi kohisten kellastamatta lehtiään. Nykyinen Carmonani kasvaa Akadaman ja kookoskuidun seoksessa, eikä siinä suurta eroa ole Kissanhiekkaseokseen.

Kivi-Carmona kasvoi Wallsall Ceramicsin laadukkaassa ruukussa ja nykyinen Carmona kasvaa markettibonsain mukana tulleessa ruukussa. Johtopäätelmäni on, että tässä on se ratkaiseva ero. Wallsall'n ruukussa on kolme todella isoa reikää pohjassa joita kohti pohja vieläpä viettää + 6 kpl pienempiä reikiä, jotka on tarkoitettu puun ankkuroimiseen ruukkuun. Markettibonsai ruukussa on 2 kpl reikiä varsin keskellä ruukkua ja pohja ei vietä kohti reikiä. Wallsallin ruukussa kun kasteli niin ylimääräinen vesi valui suoraan pois ruukusta. Nykyisessä ruukussa kun kastelee niin, vaikka kuinka sitä kallistelee, niin ylimääräinen vesi ei tahdo tulla pois ruukusta. Carmona, joka tuntuu olevan tosi tarkka juurien kanssa pitäisi ikään kuin huuhdella nopeasti läpi jolloin se saa riittävästi kosteutta ja happea. Huonossa ruukussa tämä ei tahdo onnistua ja johtaa juuristo ongelmiiin.

Hyvin monesti varsinkin pyöreissä ruukuissa on tilanne tämä:
http://i10.aijaa.com/t/00906/14352307.t.jpg

Yksi reikä keskellä ja pohja viettää reunoja kohti. Reunoille jää vettä, jota ei saa poistettua vaikka kuinka ruukkua kallistelee ja salaojittaa ruukun pohjaa. Kallistettaessa vesi vain siirtyy toiselle laidalle. Monilla puulajeilla tämä ei ole ongelma, mutta Carmona on niin herkkä juurien kanssa, että tämä voi johtaa ongelmiin. Varsinkin matalassa ruukussa juuret saattaa jopa lillua vedessä.

Tämä on nyt minun pohdintaa ja päätelmää. Ruukun sisäistä elämää on hankala päästä näkemään, kun ei ole läpinäkyvää ruukkua.

"It is art for art's sake." - S. Holmes

2 Viimeksi muokannut JanTam (20.03.2017 09:13:13)

Vs: Carmona ja kellastuvat lehdet

Mielenkiintoinen analyysi. Tosiaan veden pitäisi kyllä päästä poistumaan ruukusta kunnolla. Joissakin ruukku/maa-aines/puulaji -yhdistelmissä minulla on ollut ongelmia. Esim. kissanhiekka vettyy aika totaalisesti, pitkien sateiden aikana. Vähäinenkin määrä kookoskuitua tai karkeaa turvetta tuntuu pahentavan tilannetta. Ulkopuilla tilanne on toinen toki, kun vettä voi tulla pitkään. Toiset puut on aika vähän vettä käyttäviä, esim. Buxukset, jotkut havut jne. Toiset ovat juoppoja, jotka imevät ruukun kuivaksi nopeasti, kuten likusteri. Carmonaa pitäisin kuivana. Jostain kirjasta aikanaan luin, että pienet ja kiiltävät lehdet yleensä tarkoittavat vähäistä vedenkulutusta.

Itselläni on ollut Carmonoilla vähän toisentyyppistä vaivaa, luulisin. Lehtiin tulee mustia pisteitä, ja ne ovat aika rumia. Myös kellastuvia lehtiä on, mutta en ole osannut yhdistää tätä liikakasteluun. Tosin toinen Carmonani pääsi sammaloitumaan kovasti, ja se kulkee usein käsi kädessä liiallisen märkyyden kanssa. Pitääpä seurata tilannetta.

3 Viimeksi muokannut viherbonsai (21.03.2017 12:25:11)

Vs: Carmona ja kellastuvat lehdet

Yhtäkkiä päähäni pälkähti, että sama ongelma voi olla minullakin. Podocarpuksen kanssa, jonka maa-aines kuivuu nopsaan pinnasta mutta ei syvältä: http://www.bonsaifi.net/viewtopic.php?pid=11690#p11690

Yhdistävä tekijä on markettibonsain ruukku, minulla se Bauhausin sininen suorakaiteinen. Kaksi reikää, mutta saattaa olla "painanteita", joihin vesi jää asumaan. Pikapikaa ruukunvaihtoon?

Ulkona: tammi, kuusi, sempramänty, pähkinäpensas. Sisällä: podocarpus, ficus retusa, likusteri. Taimina douglas-, kelta-, lehtikuusi, pinjaa, sitruuna, kahvipensas, mammuttipetäjä, verivaahtera, amurinvaahtera...

4

Vs: Carmona ja kellastuvat lehdet

Istutin tuon Carmonan nyt uudelleen. Juuret ei vuodessa ollut kyllä kehittynyt siihen tahtiin mitä pitäisi. Eli kaikki ei ole ollut kohdillaan. Vaihdoin ruukun toisenlaiseen ja maa-ainekseksi laitoin karkean seoksen akadamaa, kiryu:ta ja soraa (teiden hiekoituksessa käytettävää). Nyt ei ainakaan maa-aines pitäisi olla liian vettä pitävä.

Tässä vielä se ruukku missä se majaili:
http://i10.aijaa.com/t/00934/14356030.t.jpg
Ei mitenkään ideaali minusta.

"It is art for art's sake." - S. Holmes

5

Vs: Carmona ja kellastuvat lehdet

No niin reipas kuukausi mennyt siitä, kun istutin Carmonan uudelleen. Tuo maa-aines oli tosi kuiva ja ruukku parempi. Vesi sujahtaa suorastaan läpi ruukun ja voi huoletta kastella vaikka joka päivä. Maa-aineksesta tuli ehkä vähän liiankin kuiva. Ainakin tuo hiekoitushiekka oli vähän liikaa, se kun ei pidätä vettä juuri ollenkaan.

Pian uudelleen ruukutuksen jälkeen Carmona tiputti kaikki isoimmat lehtensä, lopetti kasvun ja kukinnan. Eli muutos oli aika suuri. Mutta jäljelle jääneet lehdet pysyivät, eikä enää kellastumista tapahtunut. Nyt kuukauden jälkeen Carmona on alkanut taas kukkimaan ja pikkuhiljaa kasvamaan uudelleen. Kellastuneita tai muutenkaan vioittuneita lehtiä ei ole tullut enää uusia. Olen ollut koko tämän toipumisajan lannoittamatta ja nyt vasta alkanut lannoittaa, kun näyttää että puu on valmis siihen.

Nyt kun on noita Ryan Neilin videoita katsonut niin mielestäni vika oli tuossa vesi/happi balanssissa niinkuin hän opettaa. Eli sen kun saa kuntoon niin puu kasvaa ja on onnellinen. Aiempi maa-aines ei mielestäni ollut huono, mutta ehkä aavistuksen liian vettä pidättävä ja olen edelleen sitä mieltä, että ruukussa oli osa syy. Pohjalle jäi liikaa vettä kastelun jälkeen lillumaan. Eikä se vesi hävinnyt sieltä tarpeeksi nopeasti.

Tässä vielä kuva tältä päivä kyseisestä puusta (juuri kasteltu):
http://i9.aijaa.com/t/00692/14379712.t.jpg

"It is art for art's sake." - S. Holmes